Esseekilpailu

Esseekilpailu on ratkennut.
Voittajat palkittiin Kotkassa 3.12.2017.

Esseekilpailu

Esseekilpailun pääpalkinnon 10 000 euroa voitti Maria Laakso Tampereelta

Kotkan Suomalaisten Yksityiskoulujen Kannatusyhdistyksen järjestämän valtakunnallisen esseekilpailun pääpalkinnon voitti kirjallisuuden tutkija, FT Maria Laakso Tampereelta. Toiseksi tuomaristo valitsi esseen, jonka on kirjoittanut professori Jaana Erkkilä-Hill Kokkolasta. Kolmannelle sijalle esseellään sijoittui filosofian lisensiaatti Tarmo Ahvenainen Kotkasta.

Esseekilpailun palkitsemistilaisuus järjestettiin Kotkassa sunnuntaina 3.12.2017. Voittajaesseen kirjoittaja saa verovapaan 10 000 euron palkinnon. 2. palkinto on 5 000 euroa ja 3. palkinto 2 500 euroa. Esseekilpailu järjestettiin vuosien 2016-2017 aikana osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Kilpailun suojelijana toimi valtioneuvos Riitta Uosukainen.

190 kirjoittajaa pohti opetusta ja sivistystä

Kirjoituskilpailuun saapui määräaikaan mennessä 190 esseetä. Esseekilpailun aiheena oli ”Ei oppi ojaan kaada”. Osallistujien toivottiin arvioivan opetukseen ja sivistykseen liittyviä kysymyksiä avoimin mielin ja terävällä kynällä. Kilpailuun osallistuttiin nimimerkillä, joten tuomaristo ei arvioidessaan esseitä tiennyt niiden kirjoittajia.

Lue 3 parasta esseetä ja tuomariston lausunnot tästä vihkosta

Vihko (pdf) avautuu klikkaamalla kuvaa.

 

 

 

 

 

 

 

Johdatus kilpailuun

”Ei oppi ojaan kaada”

Sata vuotta sitten itsenäistynyt Suomi on suoriutunut opetus- ja sivistystehtävästään hyvin. Tällä vuosikymmenellä koulutusjärjestelmässämme on paljastunut heikkouksia ja ongelmia, joiden ennakoidaan syvenevän.

Mitkä ovat olleet Suomen menestystekijät ja mitä nyt olisi tehtävä? Vieläkö yleissivistyksellä on arvonsa digitalisoituvassa maailmassa?



  • Ei oppi ojaan kaada, eikä tieto tieltä työnnä.

Palkinnot & tuomarit

Kilpailun suojelija

Valtioneuvos Riitta Uosukainen

Tuomariston puheenjohtaja

Päätoimittaja emeritus Jukka Vehkasalo

Tuomaristo

Riku Halinen                äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Päivikki Iivonen           äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

Marja-Liisa Jenu          kirjastoneuvos

Jari Järvelä                    kirjailija

Matti Mäkelä                kirjailija

 

1. palkinto

10 000 euroa
Maria Laakso
kirjallisuuden tutkija, FT

2. palkinto

5 000 euroa
Jaana Erkkilä-Hill
professori

3. palkinto

2 500 euroa
Tarmo Ahvenainen
fil.lis.

Ohjeet

Kilpailun ohjeet löydät tästä linkistä.

Tausta

Kotkan Suomalaisten Yksityiskoulujen Kannatusyhdistys ry

Kotkassa elettiin 1800- ja 1900 -lukujen taitteessa vahvaa teollistumisen aikaa. Nuoria, työteliäitä ihmisiä muutti seudulle ja väkimäärä sekä lapsiluku kasvoivat kohisten. Kansakoulujen ylläpitäminen oli tuolloin kuntien vastuulla. Kotkassa toimi ylempi ruotsinkielinen kouluaste, mutta kaupunkiin kaivattiin myös suomenkielistä ylempää kouluastetta, joka vastaisi kansalaisten lisääntyneeseen sivistystarpeeseen.

Kahden koulun perustaja

Ylemmän suomenkielisen kouluasteen perustamiselle ei herunut tukea julkiselta vallalta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi innostuneiden sivistyksen puolestapuhujien vapaaehtoinen työ. Vuonna 1895 työn vauhdittamiseksi perustettiin Kotkan Suomalaisten Yksityiskoulujen Kannatusyhdistys ry.

Yhdistys rakensi Kotkaan kaksi koulutaloa ja perusti kaksi koulua. Ensimmäiseksi vuonna 1896 perustetusta viisiluokkaisesta keskikoulusta on kehittynyt eri vaiheiden jälkeen nykyinen Kotkan lyseon lukio.

Tie kulttuurirahastoksi

Yhdistys ylläpiti kouluja ja kiinteistöjä 1970-luvulle saakka. Ylläpidosta luopumisen jälkeen yhdistyksen toiminnan funktio on ollut kulttuurirahastona toimiminen. Yhdistys on jakanut stipendejä ja apurahoja koululaisille, opiskelijoille sekä tieteen ja taiteen harjoittajille ja muihin vastaaviin tarkoituksiin.

Vuonna 1995 yhdistys järjesti 100-vuotisjuhlansa kunniaksi Kotka-teemaisen kirjoituskilpailun, jonka yleisen sarjan voitti kirjailija Timo Pusa (1951-1996). Osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa yhdistys järjestää nyt historiansa ensimmäisen valtakunnallisen kirjoituskilpailun.

Info

Mahdollisiin kysymyksiin vastataan sähköpostitse

Yhteystiedot


Jukka Vehkasalo
jukka.vehkasalo@esseekilpailu.fi

Marja-Liisa Jenu
marja-liisa.jenu@esseekilpailu.fi

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Aihe

Viesti